Kuntakulma-blogin avaus
Kuntakulma -videoblogissa käsittelen monipuolisesti Manner-Suomen 293 kunnan asioita yleisesti ja erityisesti. Tavoitteena on luoda toimivampia kuntia, jotka saavat nykyistä tehokkaammin aikaan asioita.
Ensimmäisessä videoblogissani käsittelen:
– blogin ideaa toimia kuntatiedon kanavana kuntien luottamushenkilöille.
– lakiin viittaamista sekä lakitiedon lähteen
– pääsyn kunnan hallintosäännön pariin
– valtuutettujen määriä ja asiasta päättämistä
– tällä vaalikaudella muuttuvaa kuntakenttää (mahdolliset kuntaliitokset).
Kuntien luottamushenkilöt ansaitsevat tietoa perusasioista ja pohdintaa vaikeammista kysymyksistä. Kunnissa on pelkästään valtuutettuja 8 859 kappaletta. Samalla blogista hyötyvät opiskelijat, opettajat, toimittajat, kuntien viranhaltijat sekä ihan tavalliset kuntalaiset. Myös monen yrittäjän on hyvä tuntea kunta toimijana.
Tervetuloa mukaan asiantuntevaan keskusteluun ja tietopohjaiseen lähestymistapaan kunta-alan kysymyksissä!
Jos videoiden näkyvyydessä on ongelmia, johtunee se siitä, ettet ole hyväksynyt evästeitä.
Videot löytyvät myös YouTube-kanavaltani: @GOUMAkunta-asiantuntijana.